MM-kisat ovat syöneet peliajan toistaiseksi aika vähäiseksi, varsinkin kun on kirjoittanut futisjuttuja urakalla. Aina välistä olen käynyt ESOssa pelaamassa sellaisia tunnin sessioita ja tänään tajusin, että ainakaan minulle ne eivät ole sellaisia mistä suuremmin nautin. Johtuen selkeästi rajatusta ajasta, olen keskittynyt aina joka kerralla jonkun tehtävän tekemiseen ja pelisessiot ovat muodostuneet aika selkeästi tehtävien ohjaamiksi. Sen sijaan, että vain seikkailisi ja tutkisi alueita ilman sen kummempaa suunnitelmaa, niin olen orjallisesti seurannut tehtävien osoittamia välietappeja.
Suorittamispelaaminen sopii paremmin toisenlaisiin peleihin. Sellaisissa peleissä, joissa peli koostuu selkeästi toistuvista tapahtumista, esimerkiksi vaikkapa jalkapallovalmennuspelit, niin on paljon helpompaa pelata lyhyempiä pelisessioita, kun pelaaminen on jaksotettu. Samaten kaikki puzzlepelit ovat ihan loistavia lyhyisiin pelisessioihin, mutta jos peliin haluaa uppoutua niin tunti pelaamista on jotenkin turhauttava peliaika. Takaraivossa koko ajan kolkuttaa, että kohta joudut tekemään muuta eikä peliin pääse keskittymään kunnolla. Football Manager 2014:n kisa-alennus Steamissä oli näköjään jo loppunut, mutta huhujen mukaan Steamin kesäale alkaisi ehkä tällä viikolla, joten pitääpä odotella ja ostaa jokin lyhyempiin sessioihin paremmin soveltuva peli.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Voiko pelaamista olla liikaa?
Nopea vastaus katsomalla omaa Steam-kirjastoa on tietenkin kyllä, mutta vaikka olenkin viime vuosina jo rajoittanut uusien pelien ostamista melko rankalla kädellä, niin tänä keväänä tulikin yllättävä tilanne. Aloitin Elder Scrolls Onlinen (ESO) pelaamisen ja toukokuun lopussa ilmestyi jo pitkään odottamani Watch Dogs (WD). Oletin, että ennättäisin pelata ison osan ESOsta ennen WD:n ilmestymistä ja voisin sitten rauhassa siirtyä siihen ja ehkä sivussa kokeilla jotain muutakin, mutta eihän se niin mennytkään.
ESO ilmestyi huhtikuun alussa ja sen jälkeen olen pelannut sitä suhteellisen aktiivisesti. Pelin mukaan olen käyttänyt pelaamiseen 11 päivää ja 4 tuntia eli siis 268 tuntia. Viimeisimmässä Pelit-lehdessä oli arvosteltu juuri ilmestynyt morppi Wildstar ja arvostelijan mukaan ko. pelin tasojen kerääminen on hi-das-ta, kun maksimilevelille (50) menee sata tuntia. ESOssa olen juuri päässyt veteraanitasolle 2, kun pelissä on ensin 49 normaalitasoa ja sen jälkeen alkavat veteraanitasot, joiden maksimi on 12. Erään arvostelun mukaan jokainen veteraanitaso vastaisi noin kymmentä normaalitasoa eli sen mukaan pelin maksimitaso on 160, kun itse olen nyt tasolla 60.
ESOn käsittämä pelaamisen määrä oli siis huikeasti suurempi kuin mitä osasin odottaa. Eilen aloin sitten kokeilemaan WD:tä, jossa pitäisi olla arvostelujen mukaan pelkän päätarinan sisältämää pelaamista 20-30 tuntia ja iso, avoin kaupunki tutkittavaksi, joten joidenkin juttujen mukaan se sisältää helpostikin reilun sata tuntia pelaamista.
Tyypillisestihän tämän ei pitäisi olla mikään ongelma, mutta itse olen aina välistä huomannut, että jostain tulee kummallinen tarve päästä eteenpäin nopeammin, että saisi pelin loppuun. Olen yrittänyt pohtia mikä tällaisen tunteen herättää enkä keksi mitään muuta syytä kuin aikaisempien pelien aiheuttamat peliopit. Skyrim lienee viime vuosina pelaamistani peleistä ainoa, jossa ei ole selkeää loppua vaan pelaamista voi jatkaa vapaasti vaikka tekisi pelin ns. päätarinan läpi. Muuten pelit keskittyvät kertomaan selkeästi rajattua tarinaa tai esimerkiksi Civilizationin tyylisesti keskittyvät yhden pelin muodostamaan kokonaisuuteen, jota sitten uusitaan paremman suoriutumisen toiveissa.
Tajuttuani mistä on kyse, olen onnistunut välttämään 'suoriutumistarpeen' ESOssa ihan vain haahuilemalla jonnekin muualle kuin mitä silloinen tehtävä antaa tehtäväksi. Maailmaa on vielä paljon jäljellä tutkittavaksi ja jos lähtee juoksemaan tehtävien perässä niin mielestäni suhteellisen hyvin tehty ja monipuolinen maailma jää vain pelkäksi taustaksi. Samoja piirteitä oli muutaman tunnin perusteella WD:ssä, kun aloitustehtävän saatuani en mennytkään heti piilopaikkaani vaan lähdin kävelemään ja katselemaan kaupunkia omaan tahtiini.
Pelaamista voi siis olla liikaa, jos haluaa pelkästään suorittaa ja kaikki on saatava nopeasti, mutta ainakin ESO ja ilmeisesti WD ovat lähteneet suunnittelussa sille linjalle, että voin mennä minne haluan ja nauttia pelistä myös pelin päätarinan ulkopuolella.
ESO ilmestyi huhtikuun alussa ja sen jälkeen olen pelannut sitä suhteellisen aktiivisesti. Pelin mukaan olen käyttänyt pelaamiseen 11 päivää ja 4 tuntia eli siis 268 tuntia. Viimeisimmässä Pelit-lehdessä oli arvosteltu juuri ilmestynyt morppi Wildstar ja arvostelijan mukaan ko. pelin tasojen kerääminen on hi-das-ta, kun maksimilevelille (50) menee sata tuntia. ESOssa olen juuri päässyt veteraanitasolle 2, kun pelissä on ensin 49 normaalitasoa ja sen jälkeen alkavat veteraanitasot, joiden maksimi on 12. Erään arvostelun mukaan jokainen veteraanitaso vastaisi noin kymmentä normaalitasoa eli sen mukaan pelin maksimitaso on 160, kun itse olen nyt tasolla 60.
ESOn käsittämä pelaamisen määrä oli siis huikeasti suurempi kuin mitä osasin odottaa. Eilen aloin sitten kokeilemaan WD:tä, jossa pitäisi olla arvostelujen mukaan pelkän päätarinan sisältämää pelaamista 20-30 tuntia ja iso, avoin kaupunki tutkittavaksi, joten joidenkin juttujen mukaan se sisältää helpostikin reilun sata tuntia pelaamista.
Tyypillisestihän tämän ei pitäisi olla mikään ongelma, mutta itse olen aina välistä huomannut, että jostain tulee kummallinen tarve päästä eteenpäin nopeammin, että saisi pelin loppuun. Olen yrittänyt pohtia mikä tällaisen tunteen herättää enkä keksi mitään muuta syytä kuin aikaisempien pelien aiheuttamat peliopit. Skyrim lienee viime vuosina pelaamistani peleistä ainoa, jossa ei ole selkeää loppua vaan pelaamista voi jatkaa vapaasti vaikka tekisi pelin ns. päätarinan läpi. Muuten pelit keskittyvät kertomaan selkeästi rajattua tarinaa tai esimerkiksi Civilizationin tyylisesti keskittyvät yhden pelin muodostamaan kokonaisuuteen, jota sitten uusitaan paremman suoriutumisen toiveissa.
Tajuttuani mistä on kyse, olen onnistunut välttämään 'suoriutumistarpeen' ESOssa ihan vain haahuilemalla jonnekin muualle kuin mitä silloinen tehtävä antaa tehtäväksi. Maailmaa on vielä paljon jäljellä tutkittavaksi ja jos lähtee juoksemaan tehtävien perässä niin mielestäni suhteellisen hyvin tehty ja monipuolinen maailma jää vain pelkäksi taustaksi. Samoja piirteitä oli muutaman tunnin perusteella WD:ssä, kun aloitustehtävän saatuani en mennytkään heti piilopaikkaani vaan lähdin kävelemään ja katselemaan kaupunkia omaan tahtiini.
Pelaamista voi siis olla liikaa, jos haluaa pelkästään suorittaa ja kaikki on saatava nopeasti, mutta ainakin ESO ja ilmeisesti WD ovat lähteneet suunnittelussa sille linjalle, että voin mennä minne haluan ja nauttia pelistä myös pelin päätarinan ulkopuolella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)