MM-kisat ovat syöneet peliajan toistaiseksi aika vähäiseksi, varsinkin kun on kirjoittanut futisjuttuja urakalla. Aina välistä olen käynyt ESOssa pelaamassa sellaisia tunnin sessioita ja tänään tajusin, että ainakaan minulle ne eivät ole sellaisia mistä suuremmin nautin. Johtuen selkeästi rajatusta ajasta, olen keskittynyt aina joka kerralla jonkun tehtävän tekemiseen ja pelisessiot ovat muodostuneet aika selkeästi tehtävien ohjaamiksi. Sen sijaan, että vain seikkailisi ja tutkisi alueita ilman sen kummempaa suunnitelmaa, niin olen orjallisesti seurannut tehtävien osoittamia välietappeja.
Suorittamispelaaminen sopii paremmin toisenlaisiin peleihin. Sellaisissa peleissä, joissa peli koostuu selkeästi toistuvista tapahtumista, esimerkiksi vaikkapa jalkapallovalmennuspelit, niin on paljon helpompaa pelata lyhyempiä pelisessioita, kun pelaaminen on jaksotettu. Samaten kaikki puzzlepelit ovat ihan loistavia lyhyisiin pelisessioihin, mutta jos peliin haluaa uppoutua niin tunti pelaamista on jotenkin turhauttava peliaika. Takaraivossa koko ajan kolkuttaa, että kohta joudut tekemään muuta eikä peliin pääse keskittymään kunnolla. Football Manager 2014:n kisa-alennus Steamissä oli näköjään jo loppunut, mutta huhujen mukaan Steamin kesäale alkaisi ehkä tällä viikolla, joten pitääpä odotella ja ostaa jokin lyhyempiin sessioihin paremmin soveltuva peli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti