Guild Wars 2:n julkaisuun on viikko aikaa ja jos olisi halunnut niin head start olisi alkanut jo lauantaina. Päädyin kuitenkin rauhalliseen odotukseen ja pelinkin hankin Verkkokaupasta, josta se saapuu postissa sitten kun saapuu. Samalla huomasin, että pelin odottaminen ei ole aiheuttanut samanlaisia säväreitä kuin jotkut aikaisemmat pelit. Yksi syy tälle varmasti on se, että olen melko hyvin onnistunut pitämään itseni erossa pelistä itsestään kertovista jutuista ja lähinnä satunnaisesti selaillut yleisemmällä tasolla olevia juttuja. Siten esimerkiksi pelin eri hahmoluokista ja roduista tiedän pääasiallisesti vain nimet.
Rupesin miettimään, että johtuuko tästä sitten tällainen epäpikkupoikamainen olo eli joulu ei olekaan tulossa? Morpit sinällään ovat jo hyvin tuttuja useampien pelien ansiosta, joten tuleva pelikokemus on osittain jo tiedossa tai ainakin hyvä kuva siitä minkälainen siitä tulee. Yllätykseksi jää enää sitten se varsinainen pelin sisältö ja se, että miten paljon siitä nauttii. GW2 on tavallaan peli, jonka pelaaminen tulee olemaan tuttua ja turvallista. Lisäksi, kun viimeisimmät kokemukset morpeista (Rift, SWTOR) ovat olleet enemmänkin kivoja kuin mullistavia, niin morpeista on ilmeisesti tulossa itselleni pelaamisen perusosa, jossa sisältöä vaihdetaan tarpeen mukaan. Ehkä GW2 kuitenkin onnistuu räjäyttämään lian pois ja saa pelinautinnon taas uudelle tasolle.
GW2:n lisäksi odotuslistalla ovat Borderlands 2 (B2) ja Dishonored (Dh). B2:n pitäisi olla taattua laatua hauskanpidon ja co-op-pelaamisen merkeissä, mutta tänään automatkalla töistä tullessani tajusin, että Dh on pikkuhiljaa muodostumassa peliksi, joka on oikeasti aiheuttamassa odotusnäppylöitä. Syy tähän lienee se, että se on tulevista peleistä ainoa, jota pelaan yksin omassa rauhassa nauttien siitä omaan tahtiin. Viimeiset pelit, joita on tullut pelattua enemmän (Diablo 3 (D3) ja Dungeon Defenders (DD)) ovat olleet pääosin co-op-pelejä, joita on pelattu porukalla ja niistä on saanut paljon hupia, mutta Dh on painotukseltaan erilainen ja tarinaan keskittyvä peli, joka vaatii oman rauhansa.
Tajusin myös sen, että samoin kuin monessa muussakin asiassa, niin tässäkin takana on vaihtelun mukanaan tuoma uutuudentuntu. Vaikka olen välistä pelannut D3:sta tai DD:tä yksinkin niin silloinkin tulee yleensä roikuttua netissä muiden seurana ja pelaaminen on sosiaalinen kokemus. Yksinpelaamisessa on kuitenkin selkeästi se etu, että pelin tarinaan voi eläytyä vahvemmin kuin sosiaalisessa pelaamisessa.
Jos etukäteen pitää arvata niin veikkaan Dh:n jäävän uusista peleistä kuitenkin pienimmäksi nautinnoksi jo pelkästään sen takia, että siihen menevä peliaika tulee olemaan selvästi pienin. Pikainen googlaus kertoi, että pelin voi pelata läpi reilussa kymmenessä tunnissa, kun taas paikkoja tarkemmin tutkivat käyttävät siihen ehkä tuplasti aikaa. Ensimmäistä Borderlandsiä olen pelannut kuitenkin 115 tuntia ja morppeihin uppoaa helposti useita satoja tunteja, joten siinä mielessä luulisi odotusten olevan enemmän noiden pelien puolella, mutta joskus se pienikin asia voi olla oikeasti kiinnostava. Katsotaan sitten loppuvuodesta miten kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti