Uusimmassa Pelit-lehdessä Tuomas Honkala kertoo kolumnissaan Ars siitä kuinka hän oli osallistunut Game Developers Conferencessa esitykseen, jossa Worcesterin teknillisen korkeakoulun professori Brian Moriarty vetosi länsimaisen historian suuriin ajattelijoihin (mm. Platon, Aristoteles, Kant, Hegel jne.) ja totesi kaikkien olevan sitä mieltä, että urheilut ja pelit kautta aikojen ovat olleet ajanvietettä joko hyvässä tai pahassa. Lisäksi Moriarty oli sitä mieltä, että pelejä ei tulisi vertailla maailmankirjallisuuden, kuvataiteen tai klassisen musiikin aarteisiin. Kolumin lopuksi Honkala toteaa "Peleissä on jotain syntistä, sillä pelaaminen ei kultivoita meitä, se ei tee meistä parempia, empaattisempia ihmisiä. Kysyn sinulta, arvon lukija, milloin kävit viimeksi taidenäyttelyssä?". Yllättäen kolumni herätti paljonkin ajatuksia ja se piti lukea heti uudestaan, että saisin paremmin kiinni siitä mikä siinä oli niin kiinnostavaa. Nyt yön yli nukuttuani olen saanut hieman ajatuksia kasaan ja ajattelinkin perustella hieman sitä, miksi pidän kolumnin ja professori Moriartyn esitystä asenteellisesti virheellisenä.
Esityksen ja kolumnin pohjaidea on se, että taide on merkittävästi parempaa kuin pelit. Jos näin ei olisi niin miten taide voisi muka tehdä meistä kultivoituneimpia ja parempia ihmisiä. Käymällä taidenäyttelyissä katsomassa kauniita tauluja ja veistoksia, meistä tulee parempia ihmisiä? Kuuntelemalla klassista musiikkia ja lukemalla historiallisia merkkiteoksia, minusta tulee empaattisempi? Paskapuhetta. Olen käynyt taidenäyttelyssä ehkä puolisen tusinaa kertaa ja päällimmäinen tunne mikä minulla sieltä poistuessa oli tylsistyminen. Kuuntelen musiikkia paljonkin ja se herättää erilaisia tunteita ja ajatuksia, mutta kyseisen musiikin on ennemminkin tehnyt Depeche Mode tai Jimmy Eat World kuin Bach tai Beethoven. Lukiossa kirjoitin vertailevan tutkielman Taru Sormusten Herrasta ja Odysseiasta sen takia, että Taru Sormusten Herrasta on yksi minulle merkittävimmistä kirjoista ikinä. Ja taulut ja veistokset voivat herättää tunteita, mutta kuten jo muinaiset kreikkalaiset tiesivät, niin kauneus on katsojan silmässä (www.phrases.org.uk/meanings/59100.html).
Mitä taide sitten on? Wikipedian mukaan taide on "yksi kulttuurin peruskäsitteistä. Se koostuu erilaisten elementtien tarkoituksellisen järjestelyn tuloksista ja prosesseista, joilla pyritään vaikuttamaan tunteisiin tai ajatteluun subjektiivisella tasolla. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taiteessa pyritään yleensä kauneuteen; silti taidetta voi olla myös sellainen, joka aiheuttaa kokijassaan muitakin kuin esteettisyyden tunteita. Se, onko jokin teos taidetta, riippuu tarkastelijan omaksumasta taidekäsityksestä.". Tämäkin selkeästi viittaa samaan suuntaan kuin tuo aikaisemmin esittämäni sananlasku eli taiteen tehtävänä on herättää tunteita ja ajatuksia kokijassaan.
Taidetta on siis Andres Iniestan pystysyöttö Dani Alvesille, joka ottaa pallon haltuun täydessä vauhdissa ja siirtää sen maaliin toisella kosketuksella. Taidetta on se, kun pitkään yrittämäni lähestymislyönti laskeutuu kauniisti lipun juurelle. Taidetta on se, kun viiden yrityksen jälkeen ryhmämme saa Riftin expert-luolaston Realm of Fae ensimmäisen bossin nurin onnistuneesti. Taidetta on se, kun istun LOTROssa Starmere Laken rannalla katsomassa auringonnousua. Kaikissa näissä tilanteissa olen kokenut erilaisia tunteita ja ehkä toivottavasti kehittynyt ihmisenä johonkin suuntaan.
Mutta onko taide parempaa? Mikä taiteesta tekee parempaa, jos näin on? Miten taiteen merkitys määritellään? Mielestäni taide on vain yksi asia muiden joukossa. Sen paremmuutta ei voi mitata ja ainoa asia jonka itse koen merkitykselliseksi on se kuinka koen sen itse. Maailmanhistorian merkityksellisimpänä tauluna pidetään Leonardo da Vincin Mona Lisaa, joka on melko tavanomaisen näköinen maalaus naisesta. En ole nähnyt sitä muuten kuin kuvissa, mutta ei se minussa herätä tunteita. Taulun historia on kiinnostava, mutta se ei tee taulusta itsestään sen merkittävämpää.
Riippumatta asioista meillä on tarve päteä ja tehdä asioista merkittäviä ja parempia kuin muista antaaksemme tällä tavalla itsellemme paremmuuden tunnetta. Taide on yksi tapa korostaa omaa paremmuuttaan. Jos et pysty tekemään taidetta, niin pystymme ainakin esittämään, että arvostamme sitä ja tällä tavalla olemme parempia kuin ne, jotka eivät toimi vastaavasti. Siksi on myös tärkempää kannustaa joukkueita, jotka voittavat tai ihailla urheilijoita, jotka ovat parhaita. Mutta loppujen lopuksi tällä ei ole muuta merkitystä kuin se, että se antaa meidän itsetunnollemme pönkitystä ja saa meidät tuntemaan itsemme paremmaksi. Ja tähän voi käyttää mielestäni muutakin kuin taidetta tai voi ymmärtää, että asioista voi myös nauttia ilman pätemistä ja tämän nauttimisen avulla voi sitten tehdä itsestään paremman, kultivoituneemman ja empaattisemman ihmisen.
Pelien ei siis tarvitse olla taidetta eikä sillä ole mitään väliä pidetäänkö pelejä taiteena, jos niistä saa nautintoa ja kokemuksia, jotka herättävät tunteita. Samalla tavalla elokuvat, kirjat ja kaikki muu ns. viihdetuotanto voi olla jollekin meistä paljon arvokkaampaa ja paljon tärkeämpää kuin maailmanhistorian merkittävimmät taideaarteet. Meidän olisi myös tärkeää ymmärtää tämä arvo eikä pyrkiä väheksymään tai halveksumaan muiden arvoja mitä mielestäni tämä kolumni ja esitys, johon kolumni pohjautuu, tekevät. Vaikka professori Moriartyn ja herra Honkalan mielestä taide on arvostetumpaa kuin pelit ja viihdeteollisuuden tuotteet niin taide on vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, ei parempi eikä huonompi kuin muutkaan.
Ehkäpä professori Moriartyn esitys onkin vain suuri salajuoni, jonka takana on suunnitelma, josta emme tiedä mitään ja tarvitsisimme Sherlock Holmesin sitä selvittämään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti