torstai 16. tammikuuta 2014

Path of Exilen loppu

Viime aikainen PoE:n pelaaminen oli osaltani keskittynyt pelissä järjestettävien kisojen pelaamiseen. Viime viikolla alkoi kuudes kisakausi, jonka aikana järjestetään pari kertaa päivässä yleensä tunnin kestäviä kisoja. Tässä ajassa pelaajan tulee päästä mahdollisimman pitkälle. Kisoja on erilaisia ja niistä saa palkinnoksi pisteitä ja satunnaisesti voi voittaa joitakin erikoisesineitä. Oma taitotasoni ei ole lähelläkään huippuja, joten kisan voitosta ei voinut kilpailla, mutta ne olivat kuitenkin omalla tavallaan hauska versio pelaamisesta. Kauden aikana oli vielä mahdollisuus saada muita palkintoja, jotka määräytyivät kerättyjen pisteiden perusteella.

Tänään sitten aloitin viimeisimmän kisan ja reilun vartin pelaamisen jälkeen poistin pelin koneeltani. Syy oli pelin huono toimivuus. PoE on toimintapeli siinä mielessä, että taisteluissa ei ole aikaa seisoskella paikallaan vaan usein tarvitsee liikkua väistelläkseen vastustajien hyökkäyksiä. Koska kaikki toiminta tapahtuu palvelimella niin tästä seuraa väistämättä viivästystä ja ruudunpäivitystä. PoE:n ongelma vain on se, että pelissä on systeemi, jossa jokainen lyönti tarkastetaan erikseen osuuko se ja se tietenkin riippuu siitä missä olet lyöntihetkellä. Jos taistelet meleessä eli lähietäisyydeltä niin ongelmat moninkertaistuvat. Pelissä tämä efekti tunnetaan nimellä desync eli et ole oikeasti siellä missä luulet ruudulla olevasi.

Tällä kertaa taistellessani erästä pelin uniikkivastustajaa (Brood Princess) vastaan, pyrin käyttämään luolassa olevia pylväitä ja väliseiniä esteenä vastustajan ja sen seuralaisten tekemää kylmäpuhallusta väistelläkseni. Tarkoitus oli tappaa pienemmät vastustajat ensin ennen kuin kävisin itse pomon päälle. Taistelun alussa huomasin jo pari kertaa kuinka oma paikkani ruudulla hyppelehti ympäriinsä eli kisasta johtuen palvelimilla oli kuormitusta, joka aiheutti desynciä. Tässä vaiheessa olisi pitänyt tajuta jatkaa matkaa ja jättää tämä porukka taakse, mutta koska pomolta voisi saada parempia esineitä kisaa varten niin ajattelin kokeilla. Kuolema tuli sitten kunnollisen desync-piikin seurauksena, jossa paikkani vaihtui ruudulla olleen ison pilarin puolelta toisella ja ennen kuin ennätin tehdä mitään, minut oli jäädytetty ja hakattu hengiltä.

Pienen kiroilemisen jälkeen totesin, että minähän en tätä paskaa enää pelaa. Harva meistä varmaan pitkään katsoisi televisiota, joka pätkisi samalla tavalla tai ajaisi autolla, joka pitäisi startata uusiksi viiden minuutin välein. Pelissä itsessään ideana ja perustoteutuksena ei ole mitään vikaa, mutta tekninen toteutus palvelinpuolella ei ole riittävän hyvä mahdollistaakseen stabiilin pelikokemuksen, joten minun puolesta pitäkööt tunkkinsa. Peliä tuli kuitenkin pelattua kaiken kaikkiaan 197 tuntia, joten ei se huono peli ole, mutta tämä yksi ongelma tekee meleehahmon pelaamisesta tuskaa. Ja kun en ole luonteeltani masokisti niin se ei ole nautittavaa. Mutta jos action-rpg-genren peleistä tykkää niin peliä kannattaa ehdottomasti kokeilla, varsinkin kun se on ilmainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti