Thief-sarja on minulle yksi pelihistorian hienoimmista helmistä. Erilainen peli, joka pakotti minut aikoinaan kahdesti uusimaan koneeni/näytönohjaimeni saadakseni pelistä kaiken irti. Tällä kertaa en viitsinyt lähteä enää sitä tekemään vaikka uusi versio Thiefistä ei pyörinytkään koneellani lähelläkään maksimiasetuksia. Kaikesta huolimatta peli näytti hyvältä medium/high-asetuksilla enkä tuntenut tarvetta vääntää kaikkea koneesta irti.
Suurin odotus omalta osaltani peliin kohdistui sen hiippailutunnelmiin. Vaikka joissakin peleissä, kuten Deus Ex HR ja Dishonored, on ollut samantapaisia pätkiä, niin Thief on ollut toistaiseksi selkeästi ainoa peli, joka painottaa panostamaan ajatteluun eikä toimintaan. Osittain nämä odotukset sitten täyttyivät, mutta loppujen lopuksi käteen jäi aika vähän ja joiltakin osin jopa pieni kasa sitä höyryävää.
Suurin pettymys uuden Thiefin osalta on tarina. Epämääräinen, epäselvä, rönsyilevä ja mielenkiinnoton lienevät hyviä adjektiiveja sitä kuvaamaan. Vähän kuin olisi mennyt katsomaan länkkäriä ja huomannut päätyneensä South Parkin kuvailemaan indie-länkkäriin, jossa kaksi homocowboyta syö vanukasta nuotiolla mustavalkoisessa filmissä. Tarina ei missään vaiheessa koukuta eivätkä hahmotkaan tunnu olevan siitä kiinnostuneita. Garrett (pelaajan hahmo) ei oikein missään vaiheessa tunnu ajattelevan mitä on tapahtunut ja miksi. Jos itseltäni olisi vuosi hukassa, niin olisin ihan eri tavalla kiinnostunut selvittämään, mitä helkkaria oikein tapahtui, mutta pelissä Garrett vain haahuilee ympäriinsä. Vanhoissa Thiefeissä yksi hyvä tunnelmanluoja oli Garrettin yksinpuhelut, joiden avulla hahmotettiin tarinaa ja hahmon kiinnostuksen kohteita. Uudessa versiossa satunnaiset kommentit ovat yleensä päivänselviä ja mitäänsanomattomia.
Toinen ongelma pelissä on jälleen kerran konsoleiden mukaanotto, joka johtaa siihen, että pelattavat alueet ovat pieniä, ohjaus omituinen ja adhd-kansaa miellyttääkseen peliin on ympätty pakollisia action-kohtauksia. Vaikuttaa hiukan siltä, että pelin tekijöiltä tai firman päättäjiltä on puuttunut selkeä kuva siitä mitä ollaan tekemässä ja lopputulos on jonkilainen sekasotku asioita, jotka ovat toimineet jossain toisessa pelissä.
Ikävintä tässä on se, että pelissä on paljon hyvää, joka pienellä viilauksella olisi voinut tehdä pelistä paljon paremman. Kaupunki, jossa Garrett pääsee liikkumaan vapaasti, on mielenkiintoinen, mutta konsolirajoitusten takia se on pilkottu ikävästi osiin. Tarina on liiaksi raiteille asennettu eikä se hyödynnä kaupunkia muuhun kuin paikkojen välillä liikkumiseen. Kaikki annetaan valmiina pisteessä A, jonka jälkeen pitää mennä pisteeseen B, josta mennään omaan kenttään ja välille jäänyt kaupunki hukkaa mahdollisuutensa. Osittain tähän vaikuttaa myös liikkuminen, joka on kankeaa, koska kiipeily on sallittu vain tietyissä paikoissa, eikä Garrett osaa hypätä kuin siihen vaadituissa paikoissa. Jos laatikoiden päälle on laitettu säkkejä, niin niiden päälle ei voi kiivetä jne. Pieniä tyhmyyksiä toistensa perään, mutta yhdessä ne pilaavat hyvän mahdollisuuden. Kaiken lisäksi ratkaisu tähän oli jo olemassa, lisenssi Ubisoftilta Assassin's Creedin engineen, päivä vaihdetaan yöksi ja meillä on kaupunki, joka on kiinnostava ja varkaalle sopiva.
Loppujen lopuksi hiippailu pelissä oli pääosin hauskaa. Vartijoiden seuraaminen reittien ja aikataulujen selvittämiseksi, avonaisten ikkunoiden etsiminen, nurkkien taakse kurkistelu ja varjoissa hiiviskely kaikki olivat edelleen hauskoja. Tiirikointi oli mielestäni pelin paras osuus ja oikeastaan ainoa, jossa oli onnistuttu paremmin kuin aikaisemmissa versioissa. Kaikki tämä sopivassa paketissa ja meillä olisi edelleen loistava peli, mutta nyt lopputulos oli jotain keskinkertaista ja kaikkia kosiskelevaa sekavuutta. Tämä tuotos vahvisti omaa käsitystäni siitä, että suuret studiot tekevät pelejä laput silmillä ansaitakseen rahaa eikä heidän tuottajillaan/johtajillaan oikeasti ole käsitystä siitä, millainen on hyvä peli. Nyt jäädään sitten odottamaan Kickstarterin tuotoksia mm. Elite Dangerousia nähdäksemme osaavatko ne pelintekijätkään tehdä hyviä pelejä, jos studio ei ole niskassa huohottamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti