Pelastaako maailma vai kasvattaako perunoita?

Morppien tarinat pääosin keskittyvät tuohon maailmanpelastamiseen muodossa tai toisessa. Joissakin peleissä päästään pelastamaan jopa useampia maailmoita, pahimpana/parhaimpana esimerkkinä SWTOR. Pari päivää sitten asiasta jutellessamme tuli vain mieleeni, että LOTROn aikoihin oli oikeasti kivaa viettää aikaa Konnussa perunoita ja tupakkaa viljellen. Ei mitään kiirettä, rauhallinen musiikki taustalla, pelin ilmapiiristä nauttien katselin kuinka peruna kasvaa.

Eihän se tietenkään oikeasti tuollaista ollut vaan sitä muutamassa sekunnissa kasvanutta perunankukkaa piti klikata hiirellä, että perunat siirtyivät taskuun ja seuraava peruna piti istuttaa maahan välittömästi, mutta ajatus rauhallisemmasta elämästä oli siellä jossain takana. Saman pystyi saavuttamaan, kun meni kalastamaan sopivan idylliseen paikkaan.

Morppien tarinat vievät pelaajaa vauhdilla eteenpäin ja kaikilla on koko ajan hirvittävä hätä, jos ei minkään muun niin sitten vaikkapa villisianpaskan perään. Maanviljelijät jakelevat kultakolikoita ja arvoesineitä, kun käyt vähän läheisessä metsikössä susia kurmottamassa. Ja tätä tehdessä kaikki alkaa sitten tuntumaan samanlaiselta ja tylsältä eikä se seuraavan farmarin hätä enää suuremmin kiinnosta. Käyt vain siellä metsässä pistämässä sudet kasaan, keräät turkit ja farmarilta palkkion ja vaihdat kylää.

Ongelmaksi tahtookin helposti muotoutua se, että pelaaja ei näe maailmaa tehtäviltään. Rahan- ja kokemuksenhimossaan pelaaja juoksee kaiken läpi pelintekijöiden viitoittamaa polkua pitkin, tukka putkella, kokemuspisteet silmissä vilkkuen. Ja sitten kun maailma on pelastettu niin mitään kiinnekohtaa peliin ei ole. Ei ole ketään, jonka postilaatikon voisi täyttää kalalla tai kelle viedä mattoja tuliaisina talonavajaisbileisiin. Ja ongelma ei ole vain pelaajissa. Pelintekijät kokevat tekevänsä kirjallisuuden suurklassikoita toistamalla samaa dramatiikkaa kylästä ja kaupungista toiseen.

Kaikkiin morppeihin tarvittaisiinkin Savo. Siellä kyläläiset polttelisivat tupakkaa kaikessa rauhassa torilla ja vaihtelisivat kuulumisia ja tervehtisivät uusia tulokkaita rennon ystävällisesti. Ja jos joku olisi kovasti työtä vailla niin siihen voitaisiin kommentoida, että 'suattaapa tuota olla tae suattaapi olla olematta, tiiäppä häntä'. Maailmanpelastamisesta stressaantunut seikkailija voisi siemaista pari olusta ja huomata rentoutuvansa. Jos jotakin pitäisi tehdä niin sen ennättäisi vielä huomennakin. Kenelläkään ei olisi minnekään kiire.

Morpin pitäisikin olla jotain muuta kuin pelkkä maailmanpelastustehtävä. Sieltä pitäisi löytyä tavallisia asioita, joiden tekeminen palkitsisi pelaajaa jotenkin muuten kuin perinteisellä raha/kokemuspalkkiolla. Pelaajan pitäisi kokea jotenkin olevansa osa maailmaa, eikä pelkästään sen pelastaja. Hienoimmatkin tarinat menettävät hohtonsa, jos ei ole ketään kelle niitä kertoa. Tai jos se viereinenkin kaveri siinä pöydässä on itse asiassa tehnyt ihan samat jutut.

Tämän jos pelintekijät tajuaisivat niin morppeja ei tarvitsisi itse pelaamisen osalta suuremmin muokata. Itseäni ainakin kiinnostaisi muutkin asiat kuin se seuraava askel sillä kokemuksen tasolla kohti huikeaa ja dramaattisen tylsää lopputaistelua.