Lukeminen lienee minun ykkösharrastukseni, jos sitä voi enää harrastukseksi sanoa. Ala-asteella samassa rakennuksessa kouluni kanssa oli kirjasto ja olin siellä vakioasiakas. Parhaan kesälomakuukauden aikana luin 114 kirjaa, enimmillään kuusi kirjaa päivässä. Tarzanit, Mars-kirjat, 3 etsivää ja muut suosikit luettiin useammin kuin kerran läpi. Taisin olla yhdentoista vanha, kun löysin lastenosaston hyllystä J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori-nimisen kirjan, jossa hoppeli nimeltä Kalpa Kassinen seikkaili mielenkiintoisen oloisessa maailmassa. Vaikka käännös tuntui jo silloin hieman lapsellisesta ja satumaiselta niin pidin kirjasta, mutta luulin sitä vain yksittäiseksi teokseksi. Pari vuotta myöhemmin sitten etsiessäni aikuisten hyllyistä dekkareita, törmäsin Taru Sormusten Herraan ja loppu on historiaa... :)
Taru Sormusten Herrasta (TSH) on minulle SE kirja, joka muutti lukutottumukseni ja kiinnostuksen kohteeni täysin. Olin lukenut ennestään jo jonkin verran scifiä, mutta pääasiallisesti tykkäsin dekkareista ja jonkin verran historiallisista romaaneista, mutta Sormusten Herran lukemisen jälkeen kiinnostus kääntyi pääosin fantasian ja scifin puolelle. Oma vaikeutensa tässä oli se, että kyseisiä teoksia suomennettiin suhteellisen vähän, joten jossain vaiheessa oli aika sitten suunnata kirjastojen englanninkielisten teosten osastolle. Ja myöhemmin rahavarojen kertyessä sitten kirja- ja nettikauppoihin kirjoja tilaamaan.
TSH myös vaikutti muihin harrastuksiin siten, että kun lukion jälkeen törmäsimme kaveriporukalla roolipelaamiseen, ostin aluksi Runequestin pelinjohtajan oppaan, mutta melko pian huomasin, että oli olemassa myös peli nimeltä Middle-Earth Roleplaying-game (MERP), joka alkoi sen jälkeen täyttämään sitä osastoa kirjahyllystäni. Commodore 64:lle hankittiin tietysti Hobitti ja lautapelihyllystä löytyy pari samaan aiheeseen liittyvää peliä. Ja kun kuulin sitten, että tulossa on myös morppi, Lord of the Rings Online (LOTRO) niin ei kauaa tarvinnut miettiä mitä pelaan seuraavaksi.
Kaiken pelaamisen ja lukemisen johdosta Keskimaa lienee minulle tutuin paikka maantieteen ja historian osalta. Osa asioista on painunut jo jonnekin aivojen takapoimuihin, mutta muistissa on läjä nimiä ja paikkoja, jotka liittyvät vain tähän mielikuvitusmaailmaan.
Mikä sitten teki kirjasta näin ison asian? Kirja itsessään ei ehkä kirjallisilta tekijöiltään ole niin vakuuttava kuin monet muut, mutta luen kirjoja itseni viihdyttämiseksi ja uusien asioiden ja näkökulmien kokemiseksi ja TSH täytti kaikki nämä asiat minulle täydellisesti. Tarina on eeppinen hyvä vastaan paha-kuvaus, joka vetoaa lukijaan ja kirjassa on hahmoja, joihin on helppo samaistua ja joista pitää ja sitä myöten kiinnostaa tietää miten heille käy. Tolkien onnistuu myös melko hyvin välttämään joissakin nykykirjailijoissa esiintyvän piirteen kertoa tarinaa liian monen eri hahmon näkökulmasta. Itse haluan kokea ja samaistua kirjan hahmoihin ja siksi niiden pitää olla riittävän monipuolisesti kuvattuja ja myös pidettäviä. Olen jättänyt kesken kirjoja, joissa yksi näkökulma on kirjan 'pahiksen' näkökulma ja kyseinen henkilö on mielestäni inhottava ja kaikin puolin ärsyttävä.
Suurin syy kuitenkin lienee ehkä se, että TSH tarjosi omalle mielikuvitukselleni uuden maailman tutkittavaksi ja kehiteltäväksi. Siinä oli riittävästi tietoa maailmasta tehdäkseen siitä omassa mielikuvituksessani olevan todellisen paikan. Kirjan hahmot tuntuvat eläviltä olennoilta eivätkä pelkiltä paperinukeilta ja he elävät kirjan luomassa maailmassa eivätkä vain tarinassa.
Tämä riittäköön johdatukseksi ja pohjustukseksi osalle tulevista kirjoituksista, joissa kertoilen kirjailijoista, joihin olen tykästynyt vuosien saatossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti