Star Wars: The Old Republic (SWTOR) avautui ensimmäisille pelaajille 13.12. ja itse pääsin aloittamaan ennakkopelaamisen 15.12. Joululoma toimi pakollisena lepoaikana pelaamisesta ja senkin jälkeen peliä on tullut pelattua suhteellisen kohtuullisesti. Siitä huolimatta reilussa kolmessa viikossa kaikkine taukoineen olen pelannut peliä jo vähän reilut sata tuntia ja eilen sitten tajusin asian, jonka SWTOR tekee paremmin kuin muut aikaisemmin pelaamani morpit.
BioWare mainosti keksivänsä SWTORissa morppeihin uuden puolen, jota morpeissa ei koskaan ole aikaisemmin totetutettu eli tarinan. Pidin tätä itse melko pitkälti huuhaana vaikka olenkin pitänyt BioWaren aikaisempien pelien (mm. Mass Effectit) tarinankerronnasta. Tietyssä mielessä olin väärässä sillä tarina SWTORissa on valovuosia edellä muita morppeja. Mutta SWTOR ei ehkä välttämättä ole morppi tai ainakin itse huomasin pelaavani sitä eri tavalla kuin morppeja.
SWTORissa on kahdeksan eri hahmoa, neljä Imperiumin ja neljä Tasavallan puolella ja jokaisella hahmoluokalla on oma tarinansa. Pelimekaaniikalta hahmoja on vain neljä erilaista sillä molemmilla puolilla hahmot ovat samoja, vain nimet taidoille ja hahmoluokalle ovat erilaiset. Aloitusmaailmoja on kummallakin puolella kaksi erilaista ja molemmilla on vielä lisäksi ainakin oma pääkaupunkiplaneetansa, jonne vastapuolen pelaajilla ei ole asiaa. Muuten maailmat vaikuttaisivat olevan yhteisessä käytössä.
Mekaniikalta tässä ei siis ole suurempia eroja aikaisempiin peleihin ja pelin morppipuoli toimii niin kuin oli odotettua eli peli ei tuo oikeastaan minkäänlaisia uudistuksia morppipuolella. Jos SWTORia pelaa niin kuin morppia niin todennäköisesti edessä on pettymys melko pian. Mutta SWTOR ei olekaan mielestäni morppi perinteisessä mielessä. SWTOR on ensisijaisesti roolipeli ja vasta toissijaisesti morppi.
Perinteisessä morpissa, ainakin omalta osaltani, tarina on yleensä melko alhaisella tärkeyssijalla. Tiedän pelaajia, jotka eivät lue ollenkaan pelissä olevien tehtävien kuvausta vaan pelin pelaaminen keskittyy kokemuksen keräämiseen ja hahmon kehittämiseen tätä kautta. Hahmo toimii tällöin paperinukkena, johon taidot ja tavarat ripustetaan kulloisenkin tarpeen mukaan. Tällaista peliä on helppo pelata puolinukuksissa, höpöttää samaan aikaa kavereiden kanssa Ventrilossa ja vain tehdä samaa asiaa tunnista toiseen jonkin tavoitteen täyttämisen takia. Ja vaikka itse olen aina lukenut tehtävien tarinat ja yrittänyt pysyä selvillä maailmasta ja sen asioista niin pelaaminen kuitenkin harvoin linkittyy suoraan tarinaan.
SWTORissa huomasin melko pian, että pelaaminen ja keskustelu kavereiden kanssa Ventrilossa olivatkin ristiriidassa keskenään. Hahmojen tarina ja tarinanpätkien esittäminen puheen avulla vaativat aivan eri tavalla keskittymistä kuin nopea tekstinsilmäily ja tehtävän vastaanottaminen perinteisessä morpissa. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että SWTORissa on kiinnostunut tarinasta.
Tarinan seuraaminen ja sen aiheuttamat päätösvalinnat aiheuttivat itselleni sen, että pelaamani hahmot saavat itselleen luonteen ja alan roolipelata hahmoja ja tehdä päätöksiä hahmojen luonteen mukaisesti. Päähahmoni, sith sorcerer, on vallanhimoinen ja keinoja kaihtamaton itsekeskeinen paskiainen, mutta rajattoman vallanhimon lisäksi hänelle on myös tärkeää, että Imperiumi menestyy ja välistä hän päätyy tekemään päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa henkilökohtaisen vallanhimon kanssa. Tai ainakin lyhytaikaisen vallanhimon kanssa, koska hahmoni uskoo pääsevänsä keisariksi ja haluaa hallintaansa Imperiumin, joka toimii hyvin eikä ole täysin korruptoitunut.
Eilen pelasin sitten Tasavallan puolella smuggleria, josta muodostui alkupelaamisen johdosta seikkailija, jolla on vahva oikeudenmukaisuuden toteuttamisen ja auttamisen tarve. Tarina oli hyvin erilainen kuin päähahmoni, mutta omalla tavallaan erinomainen ja mukaansa tempaava. Samalla tajusin, että jos minulta kysytään aikaisempien morppieni hahmoista niin osaan kertoa kyllä mitä ne tekevät, mutta yhdelläkään hahmolla ei ole kummoistakaan taustaa tai luonnetta. Ne ovat kaikki yksiulotteisia paperinukkeja, jotka toteuttavat pelissä annettujen taitojen ja tavaroiden ominaisuuksia.
SWTOR on siis onnistunut mielestäni siinä mitä he ovat luvanneet ja itse ainakin tässä vaiheessa uskon, että tulen pelaamaan SWTORia huomattavasti pidempään kuin edellistä morppiani Riftiä. Syy tähän on se, että kun päähahmoni on maksimitasolla niin minulla on edelleen seitsemän muuta tarinaa pelattavana eikä minun tarvitse tehdä päähahmolla päivittäisiä tehtäviä tai muuta loppupeligrindia, jotka tyypillisesti ovat morppien keston kannalta kynnyskysymys. Ja vaikka iso osa pelaamista onkin samaa, mitä aikaisemmat hahmot ovat tehneet, niin hahmojen omat tarinat ja myös se miten yhteiset tarinat voi pelata eri tavalla antavat laskujeni mukaan SWTORiin pelattavaa sellaiset 700-800 tuntia varovaisesti arvioiden. Joten vaikka SWTOR ei morppina olekaan mielenkiintoinen niin se on pelinä toistaiseksi ollut erinomainen ja sitä voi suositella tältä osin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti