Keskiviikkoilta on nyt noin reilun kuukauden ajan ollut varattuna peliporukkamme yhteispelaamiselle Republicin puolella SWTORissa. Olemme tehneet porukalla alkualueita ja niiden tehtäviä. Tällä viikolla sitten omalta osaltani iski väsymys. Liekkö syynä ollut pieni flunssanpoikanen tai Super Bowl-jetlag, mutta pelaaminen ei ollut hauskaa. Mietin asiaa päivän verran ja luulen keksineeni ainakin yhden syyn siihen.
Porukassa pelaaminen tarkoittaa sitä, että valtaosa tehtävistä on puhdasta jyräystä, jossa porukalla ajetaan yli kaikesta vastaantulevasta ja kerätään tarvittavat tapot/tavarat. Haastetta ei missään vaiheessa ole ja pelaaminen on puhdasta suorittamista. Pelaan hahmoa, jonka ensisijainen rooli on parantaja ja kyseistä roolia hahmo pääsee toteuttamaan vain kun olemme pelin Heroic-alueilla, joissa vastustajat ovat kovempia tai sitten pelin ryhmäsisällössä. Eli hahmo ei toteuta itseään, mutta en sitä toisaalta suuremmin ole odottanutkaan.
Toinen selkeästi suurempi asia on pelityylien eroavaisuus. Itse olen pelityyliltäni rauhallisesti etenevä nurkkien koluaja, mutta porukoissa, joissa suurempi osa pelaajista on tehokkaita suorittajia, huomaan jääväni jälkeen muusta porukasta ja osa pelaamista on vain muiden perässä juoksemista. Hyvänä esimerkkinä pelitapojen eroista on se, että en yleensä käytä yhdelläkään hahmolla olevaa sprinttitaitoa, jonka avulla hahmo voi juosta 35% normaalia nopeammin taistelujen ulkopuolella. Normaalivauhdilla juostessakin huomaan välistä pysähteleväni vain katselemaan ympärilleni maisemia, otuksia tai vain selvittääkseni mihin seuraavaksi haluan mennä.
Voin hyvin kuvitella, että oma pelityylini on suorittajapelaajan mielestä yhtä ahdistava, joten aloin myös pohtimaan sitä miten näitä pelityylejä voisi morpissa hyvin yhdistää toisiinsa. Ainoa esimerkki, joka mieleeni tuli pelaamistani peleistä, oli Riftin avoin ryhmä-systeemi, joka toimi erinomaisesti pelin riftien sulkemisen yhteydessä. Peli skaalasi riftien tasoa sitä sulkevien pelaajien määrän mukaisesti ja teki siitä hankalampaa isommalla ryhmällä. Jos pelaaja salli niin hänen ryhmänsä oli avoin muille pelaajille, jotka pystyivät halutessaan liittymään ryhmään vain yhdellä napinpainalluksella. Ja kun rift oli suljettu niin ryhmästä pystyi myös helposti lähtemään, koska siihen liittymisen tarkoitus oli ollut vain riftin sulkeminen.
Perinteisissä morpeissa, joihin SWTOR selkeästi kuuluu, ryhmäpelaamiselle on luotu omat alueet ja erilliset tehtävät. Normaalipelissä vastustaja, joka on haasteellinen yhdelle pelaajalla, on jo kahden ryhmälle pelkkää tykinruokaa. Jos peli ei skaalaa itseään millään tavalla niin perussisällöstä tulee pelaamisen kannalta täysin triviaalia, joka taas tekee pelaamisesta pelkkää suorittamista. Ja suorittaminen, ainakaan omalta osaltani, ei ole niitä nautittavimpia asioita siinä muodossa kuin se nyt on. Mutta tästä pääsemme taas linkin kautta merkitykselliseen pelaamiseen, josta myöhemmin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti