Olen viime viikon ajan pelaillut Two Worlds 2-roolipeliä ja pääosin olen pitänyt pelistä. Peli ei suuremmin uudista tietokoneroolipelien genreä ja on hyvin perinteinen fantasiateemaan sijoittuva peli, mutta jossain vaiheessa peliä pelatessa tuli mieleen, että voisiko tämän tyyppisten pelien talouden hoitaa jotenkin toisin.
Kyseisissä peleissä pelaajan rahavaranto kertyy pääasiallisesti taistelun ja sitä seuraavan ryöstelyn kautta. Rajaavaksi tekijäksi nousee siten hahmon kantokyky ja taistelutaito. TW2:ssa hahmolla on mahdollisuus purkaa ryöstösaalista komponenteiksi, joilla voi sitten käytössä olevia tavaroita parantaa, mutta varsinaisesti tavaran tekemisellä ja sen myymisellä ei rahaa ansaitse.
Morpeissa craftaaminen eli käyttötavaroiden teko on jossain määrin isommassa roolissa, mutta pelivaluuttaa kerää edelleenkin parhaiten tappelemalla ja ruumiita ryöstämällä. Morpeista tuttu materiaalien keräily ympäristöstä on alkanut tulla isommaksi osaksi myös yksinpelattavia pelejä, mutta pääasiallisesti materiaaleja kerätään omaa tarvetta varten eikä myymisellä tienaa, varsinkaan yksinpeleissä, joissa kauppiaiden osto- ja myyntihinnan välillä on huomattava ero. TW2:ssa tyypillisesti tavarasta voi saada parhaimmillaan 25% sen kauppahinnasta ja esimerkiksi LOTROssa 25% on suhdeluku tavaralle kun sen myy kauppaan ja vertaa hintaa siihen mitä siitä joutuisi maksamaan, jos sen ostaisi.
Rahaa peleissä menee yleensä paremman varustuksen ostamiseen ja säätämällä hintaa ryöstösaaliin ja kauppatavaran välillä pelintekijät pystyvät jossain määrin kontrolloimaan sitä miten helposti pelaajalla on mahdollisuus saada parempaa tavaraa käsiinsä. Ongelma vain on se, että jos ostettava tavara on suhteellisen kallista, esimerkkinä taitokirjat TW2:ssa, niin pelaaja joutuu keräämään rahaa tietoisesti tätä varten. Morpeissa tämän tietyllä tavalla ymmärtää, koska tällä tavalla pelistä saadaan pitempikestoinen ja halutuista tavaroista tulee myös ehkä vaivan arvoisia, mutta yksinpeleissä olisin ainakin itse kiinnostunut enemmän tarinasta enkä siitä, että minun täytyy käyttää aikaani metsästämällä ja rosvoja etsimällä, jotta saan ryöstösaalista, jota pääsen sitten myymään ja ennen pitkää taitoja ostamaan.
Jos rahaa pitää kerätä niin olisi joskus kiva kokeilla peliä, jossa voin oikeasti tehdä tavaroita, joilla on merkityksellinen hinta myös pelin kauppiaiden kannalta ja saada näin tehtyä rahaa. Toisaalta pelkkä sepän pelaaminen voisi liikaa vaikuttaa työltä eikä niinkään peliltä ja olisi mielenkiintoista nähdä onko siinä mitään hauskaa, mutta ainakin morpeissa ammattien opettelu ja niiden maksimointi on ollut aina kiinnostavaa. LOTROssakin on välistä tullut oltua pellolla useampi tunti vain viljelemässä, mutta toisaalta jos se olisi pelin pääasia niin todennäköisesti siihen äkkiä tylsistyisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti