Lueskelin tuossa Toboldin blogia ja sieltä keskustelua morppien peliajasta, kun sain ahaa-elämyksen. Tämä ahaa-elämys osaltani oli se, että luulen ainakin osittain tajuavani sen miksi pelit ovat osaltani viime aikoina olleet suhteellisen lyhytkestoisia. Vaikuttava tekijä on kuinka hyvin olen peliin sitoutunut.
Sitoutumista tietenkin voi olla monenlaista, mutta kaksi erilaista tuli heti mieleeni ja ne olivat peliin vaikuttaminen ja yhteisö. Peliin vaikuttaminen on sitä kuinka sinun tekemisesi näkyy pelimaailmassa ja yhteisö on tietysti se porukka, jonka kanssa pelaat pelejä.
Nykyisissä morpeissa peliin ei yksittäinen pelaaja voi oikeastaan millään tavalla vaikuttaa. Tämä tietystikin koskee vain teemapuistomorppeja, mutta jos mietitään isoja morppeja viime vuosilta niin Eve Online on ainoa, joka ei ole teemapuisto, joten unohdamme sen tästä vertailusta. Teemapuistomorpeille yleistä on se, että pelin tapahtumat ja toiminnat ovat etukäteen suunniteltuja ja pelaaja on vain aktiivinen katsoja mukana tapahtumissa. Riftin invaasiot ovat ehkä ainoat enemmän dynaamiset tapahtumat, joissa pelaajan tekemisillä tuntui olevan enemmän vaikutusta, mutta siinäkin pitkäkestoinen vaikutus oli kuitenkin käytännössä nolla.
Peleissä on tarjolla sitouttamista omien talojen tai alusten muodossa, mutta nämäkin ovat yleensä varsinaisen pelimaailman ulkopuolella olevia alueita, joilla ei ole pelimaailmaan vaikutusta. Taloasi et voi rakentaa vapaasti maailmaan minne haluat vaan ne ovat yleensä valmiiksi rakennettuja erillisillä asuinalueilla. Täten niistä tulee ennen pitkää pelkkiä paperinukkelisukkeita.
SWTOR toi uutena ominaisuutena kumppanin, joka seikkailee mukanasi ja jolla on omia tarinoitaan ja hän suhtautuu sinuun eri tavoin riippuen pelitilanteesta. Tämä tuo mielestäni jonkin verran lisää sitouttamista peliin, mutta kumppanit ovat liian rajattuja sitoakseen pelaajan oikeasti peliin. Ja jos miettii miten kumppanit tekisi paremmin niin pääsee sitä kautta yhteisöön, koska kumppanit SWTORissa toimivat tavallaan yhteisön korvikkeena.
Yksi asia minkä tajusin omasta pelaamisestani oli se, että yhteisö jossa pelaan eli kavereiden kanssa, ei sido minua peliin, koska peli saattaa vaihtua, mutta yhteisö pysyy samana. LOTRO on viimeinen peli, jossa olen ollut mukana killassa, joka koostui muistakin kuin kavereistani ja sillä oli myös vaikutusta. Muistan, kun järjestimme killallemme varustelupäivän, jossa kokeneemmat kiltalaiset tekivät varusteita uudemmille kiltalaisille Surikylän teltassa. Tapahtuman valmistelut ja tapahtuma itsessään olivat mukava lisä normaaliin pelaamiseen ja toivat mukanaan kuulumisen tunteen. Samaten se, että killalla oli varusteholvit, jonne pystyi lähettämään keräämiään materiaalejaan muiden käyttöä varten.
Nyt porukalla pelatessamme kaikki tunnumme olevan ainakin tietyissä rajoissa itseriittoisia tavaroiden ja materiaalien suhteen ja tämä ei luo samanlaista yhteisöhenkeä kuin tuossa isossa killassa oli. Toisaalta, kun muistaa ne tapahtumat, jotka johtivat sitten tästä isommasta killasta lähtemiseen, niin kaikilla asioilla on myös omat huonot puolensa.
Mutta molempien näiden sitoutumistapojen taustalla on se tosiasia, että ne tuovat mukanaan peliin kuulumisen tunnetta. Jos se taloni olisi paikassa, jossa sen kimppuun voisi käydä pelin monsterit niin miettisin tarkkaan minne sen rakentaisin ja miten sitä puolustaa. Ja jos se talo sattuisikin olemaan kiltatalo, jota pitäisi porukalla tehdä ja korjata ja myös puolustaa niin se sitoisi minut peliin ihan eri tavalla kuin nykyinen huvipuistolaitteissa ajelu. Karuselli on ihan kiva ensimmäiset pari kertaa, mutta sen jälkeen, kun ensiviehätys on kadonnut niin mikään ei sido minua siihen karuselliin ja siksi se on tylsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti